lauantaina, marraskuuta 9

Pistoja.

Tälläkin viikolla hakutreenien teema oli hallinta ja pistot.Niinpä sitten luotin taas niiden eineslihapullien taskutaikaan.Palkkapurkeista maalimiehellä löytyy sitten ihan muuta herkkua,tietty.

Pistot,no ekalla maalimiehellä joka oli kallion päällä tuuli toi vahvasti vasemmalle hajua.Niinpä neiti Pätevä kaartoi piston vasemmalle,poimi hajun ja tarkensi kallion harjalle ison kuusen tykö maalimiehelle.Haukku oli hyvä.Ainoa miinus menköön ohjaajalle kun piti aika rivakasti nousta kallion harjalle.No se tekee vaan hyvää keholle ja kunto nousee.Mukavasti lämpiää kun oltiin toisiksi viimeinen koira tällä kertaa mutta omasta pyynnöstä viimesten joukossa jotta maastossa on varmasti muidenkin hajuja haittana varvikossa.
Toinen maalimies oli pressuun käärittynä kuusikossa rinteessä,ainoastaan pää pressun alta pojes.
Haukkusarja oli hyvä ja kyssärinä mm toki mitä neiti Pätevä puuhas "miekkosen" (Inari siellä oikiasti oli eikä mikään mies :) ) luona.Nätisti oli ollut ei ollut kaivanut ja tykö haukkunut,hyvä niin.Toivottavasti ei rupia missään vaiheessa kaivamaan pressutettuja.
Kolmas pisto oli se tyhjä pressu.Rieke kulki piston puoleen väliin,taisi todeta ei oo vaivan väärti mennä pitkälle kun ei tule hajuakaan.Tuuli juuri sopivasti tyhjän piston tyköä.No mitäpä sitä uudestaan lähettämään,toki ois voinu hinkata ja lähettää uudestaan,tehdä typeryyksiä.Vaatia koira käymään pressulla asti mikä ois voinu johtaa tyhjän ilmaisuun.Sitä ei tähän kaivata eikä haluta.Seuraavalla viikolla voisi ottaa toki pistot niin etten tiedä mikä on tyhjä mutta piiloa silti käytetty eli eläinkoe.Perverssillä tavalla pidän näistä eläinkokeista :P
Neljäs maalimies oli sitten rinteessä kuusen juurella sekin loivassa rinteessä ja sitä lähestyttiin tuulen yläpuolelta.Neiti Pätevähän sen sieltä poimi hienosti antoi haukkusarjan.Onni on Tuuli ryhmässä joka osaa palkata ja kehua koiran hienosti.Meillä on monasti Tuuli se vika maalimies juuri tämän mukavuuden vuoksi.

Tällä viikolla ei olla muuta tehtykään kun ei saanu vilustua joten jätin tottistreenit maanantaina väliin keskiviikon Peijas keikan vuoksi.Ensi viikolla sitten keskiviikkona siltä osin palataan asiaan.
Näin meillä tällä viikolla,matte lähtee rappiolle sikäli kuin voi olla lahden tuolle puolen.Irrottautua tästä hulinasta.
Ensi viikolla maanantaina pitääkin sitten mennä seurustelemaan tädin silkkiterrierin kanssa kun koiran osittainen huoltovastuu siirtyi allekirjoittaneelle.En ole asiasta kovinkaan pahoillani,pikemminkin tyytyväinen vaikka tilanne ei ole ihan se mitä haluaisin.Mutta elämä on sellainen kuin se on,sille ei voi mitään.Eiköhän tästä kumminkin selvitä,vaikeiden aikojen yli,toivon niin.

sunnuntaina, marraskuuta 3

Töitä,tottista ja hakua.

Tällä viikolla alkoi mattella työt,voisi sanoa jotta jo oli aikakin.Aikaisin aamulla siis autoja käyntiin muille,niiden vientiä ja hakua huoltoon sekä takaisin.Yksinkertaisia nopeita huoltohommia eli polttimoiden vaihdot ja pyyhkijöitä tarvittaessa,rahastuslaitteiden kanssa taistelua.Nopeita vaihtoja siis joihin ei mee paljoo aikaa eikä estä lähtemästä linjalle.Se niistä työpaikan asioista,jääköön muut ei niin työasiat tähän hetkeen vielä kertomatta ;) ...

Keskiviikkona tottisteltiin monen viikon tauon jälkeen Jorvin hiekkaparkkikselta.Siellä kun on valot ja olivat ihan uudenkarhean tehneet vanhan turuntien varteen ja jättäneet vielä soralle.Käy meille siis.
Rieken tottis oli parantunut tauon aikana lostavasti eli nyt se seuraa ihan tykö nätisti sivulla.Liekkö niillä äitien tekemillä lihapullilla ollut asiaan kun ei niitä ole koskaan aikasemmin käytetty ja pelitti tosi hyvin.Ei tarvinut toista kertaa seuruuttaa kun meni niin vallan hyvin.Otamme siis nuo ällöttävät einekset käyttöön.Onneksi ne ei kuulu päivittäiseen ruokavalioon,ei tarvi kuin muutaman lihapullan aina pilkkoa palkaksi onneksi.

Torstaina oltiin Histassa hakuilemassa,otettiin pistoja pitkästä aikaa.Pituutta niillä oli 50 m ja Rieke teki ne todella hyvin.Ilmaisi maalimiehet hyvin nätisti eli ei edelleenkään törsimistä miekkosilla.Ensimmäiseltä mm palatessa keskilinjalle heitin koiran vain yli linjan,pidettiin siis mukavaa ihan huolella.Kaiken lisäksi jokaiselta maalimieheltä tultiin keskilinjalle ilman hihnaa yhdessä eli teemana oli pistot ja hallinta.Hienosti meni treenit,ei voi olla ainakaan tyytymätön suoritukseen.

Tänään oli sitten agendassa rauniotreenit.Alueena keski -ja alakasa,teemana 2 maalimiestä ja tarkennusta.Maalien lähellä tällä kertaa vain ruokahäiriöitä.
Eka maalimies oli keskikasalla bunkkerin takana olevassa pystyojarummussa,kansi hieman raollaan jotta on selkeästi mihin tarkentaa.Hyvin tekaisi tarkasti töitä ja tarkensi siihen rakoon,ilmaisi tosi hienosti.
Jatkettiin matkaa ja Rieke bongasi kesken lopun keskikasan käynnin toisen maalimiehen alakasan keskivaiheelta.Eipä mennyt paljo aikaa kun tarkensi sen siihen pystyroskikseen jossa vaihtolavan takana mm istuksi roskiksessa.Ilmaisi tietty roskiksen sivulta kun neidin milestä ei sen edessä sopivaa ilmaisupaikkaa ollut.Otettiin mm pois roskiksesta ja palkattiin ulkosalla piilosta.Eipä tuohon voi olla muuta kuin tyytyväinen.Ensi kaudella meillä onkin työsarkaa jos keväällä suoritetaan perus hakukoe ja raunioilla sove sekä peruskoe,nähtäväksi jää.
Treenien jälkeen Jonna ja Arttu oli menossa Pirttimäkeen lenkille,kyselivät seuraksi ja koska molen helppo puhua ympäri,ei tarvinnut kahta kertaa kysyä matkaan.Kävellä tallusteltiin se 9 km lenkki sujuvasti,näemmä kaikki muut ulkoilijat tyytyväit lyhyempään versioon kun ei paljo ruuhkaa näkynyt pitemmällä kierroksella.Vielä kun malttaa olla päikkäreitä nukkumatta niin ei oo ongelma ryhtyä unille ajoissa...
Tällasta tähän viikkoon.

sunnuntaina, lokakuuta 27

Ei ehken menny niinkö Strömsossa...

Torstain hakutreeneihin ei varsinaisesti kuulu kyseinen otsikko ne menivät sen verran loistavasti Volsissa tähtitorninmäellä että ei voi kuin hykerellä.
Maalimiehiä oli 2 alueella.Lähdettiin tekemään aluetta ja tultiin tuulen alapuolta alueella.Rieke teki työtään nousi kallioharjanteelle jonka kautta sai hajun välissämme olleesta maalimiehestä.Tarkensi ison kuusen juurelle ja ilmaisi pitkällä haukulla kohteen.Tiinahan se siellä kuusen juuressa.
Jatkettiin matkaa itään päin alueella vastatuuleen,sopivasti tyhjää tarkistaen.Saavuttiin alueella olevan jyrkänteen laitamille ja kuljettiin sitä pitkin alueen itäpäähän.Jostain koira sai hajun mm:tä ja lähti tarkentamaan ison kuusen juuren jyrkänteen laidalle sinne puoliväliin.Tanja oli pressuun kietoutuneena Rieke oli hetken kuulemma ihmetellyt viritlmää ja ryhtynyt sitten ilmaisemaan mm. Hyvä haukkusarja kuului ja kehut ja palkkaus.
Otettiin toinen kierros muiden jälkeen Riekelle.Eka mm oli alueen itälaidalla alussa ison kiven juuressa,teki hyvin ja antoi erinomaisen haukkusarjan.Toinen maalimies löytyi vähän matkan päästä kuusen juuresta.Olin antanut koiralle etenemiskehoituksen matkan jatkumiseksi kun se ryhtyi ilmaisemaan makuulla olevaa maalimiestä.Onni onnessa ettei Rieke lähtenyt jatkamaan matkaansa sillä se ois ollu maalimiehen jättö.Kyllä molen kiitollinen että vaikka onkin nöyrä koira niin siltä löytyy kanttia tehdä niitä omia päätöksiä ja tällä kertaa sen tekemässä ratkaisu pelasti paljolta työltä tulevaisuudessa.Melkein ryssitty suoritus ohjaajan toimesta.Huh huh,onni onnessa etten koskaan käskytä koiraa metsässä terävästi vaan ihan huolimattomasti tyylillä "tuu sitten kun ehdit,menen tänne päin" ja näin se meni nytkin.Ei voi olla kuin tyytyväinen torstain hakuiluihin.

Tänään sitten oli rauniotreenit ja ihan aikataulussakin oltiin vaikka kelloja siirrettiin viime yönä talviseen aikaan.
Aamun aluksi tippui puhelin rintataskusta soralle ja tietty myöhemmin jännitteestä lasi halkes.Pitäs kattoa mitä maksaa huolto,takuu taitaa olla vielä voimassa mutta ei taida sisältää lasia...

Niin ne treenit.
Aiheena "talot" ja kolmiodraama vaate-ruoka-maalimies edelleen.Tultiin raunioille telinekentän kautta,Rieke istui ja odotti nätisti kun kävin Tiinan kättelemässä.Suurena haasteena toki laatikkoesteen tykönä odottelu.Rieke tekee mielellään laatikkoesteen kun siihen lupa annetaan.Hienosti seurasi kymmenen metriä irti ja annettiin lupa lähtä etsimään.Ekana koira bongasi hajun joka kulkeutui ensimmäiseen "taloon",tarkisti alueen.Tuli pois ja ryhtyi pohtimaan kahta lähekkäin olevaa hajua.Valitsi ensimmäiseksi sen toisen "talon" sisällä olevan hajun ja ryhtyi työstämään.Maalimies löytyi keskimmäisestä lokerosta pressun takaa,ilmaisi hienosti pitkällä haukkusarjalla.Seuraavaksi tuli pähkinä kuinka mennä mm tykö palkkautumaan,siitähän meinasi tulla paine suuri.Lopulta pienellä ohjausavustuksella reittikin löytyi kun pressua vähän siirrettiin pois edestä.
Toinen maalimies nostettiin I ja II "talon" välistä.Työsti hienosti,kiersi roskista pitkään.Lopulta löytyi rako roskiksesta josta tuli voimakas mm haju,loistava ilmaisu tähänkin.Kansi auki ja palkkaus.
Se kolmas sitten tuottikin sen "ei menny niinkö Strömsossa".Käärmekasalta löytyi kolmas pysty ojarummussa mutta ilmaisu jäi todella kauas mm olinpaikasta.Kokeessa ei ois voinu sanoa missä se on sen verran kauas jäi.Lopulta Rieke sitten tarkensi oikean puoleiseen pystyrumpuun ja sai eka suullisen kehun mm ja lopuksi ruokapalkan.
Tästä sitten hölmönä aatteltiin jotta otetaan sille toinen kierros,nyt kun pohtii myöhemmin niin ois pitäny jättää tähän.No jotain oppii tai sitten ei.
Toisella kierroksella piilot oli avopiiloja ja suora palkka.Eka näistä oli II "talon" alla keskivaiheilla.Teki ja työsti mutta välillä haahuili,lopulta löytyi mm ja sai suoran palkan.Oli vähän kyllä koira että ketä kiinnostaa...
Toinen maalimies löytyi ojarumpupyramidista alimmasta vasemman puoleisesta rummusta.Meni aika lostavasti tämä vika,onneksi...

Muistin peräti ottaa Tiinalle ne K-9 Julius valjaat jotka muutaman käyttökerran jälkeen jäi Tuukalta joudoksi.
Yhdistyksen sivuilla kun huutelevat tekevänsä tilauksen ja siitä tuli mieleen Tiinan mainitessa että yhdet kokoa 1 ois joutona.Tänään kokeiltiin niitä Pipsalle ja hyvin kelposet oli riseenille päälle.Osien hinnat katoin ilmoituksesta,parit eurot pois,paketti kasaan ja pai pai.Mitäpä niillä tekemään,sama myydä pois.Tuskin niihin sopivaa koiraa enää tähän talouteen tulee.Kun eiköhän nuo ole narttuja tästä eteenkin päin,tuommoisia sopivan kokoisia kokoa 0 valjaisiin.
Tämän viikon muut puuhastelut liittyy aluemerkkeihin,hain etolasta merkkausnauhaa ja teollisuuspuolelta alakerrasta kulkuneuvojen merkkaamiseen tarkoitettua heijastinta.40 kappaletta pujota-leikkaa ja liimaa teemalla tehty oman ryhmän treeneihin merkkejä tarvittaessa.Ensi torstaina nähään kuin ne toimii kun on hakutreenit...
Jotta semmonen viikko.Huomenna ois palattava työn ääreen,saa nähdä kuinka lähtee sujumaan noin niinkö tän puolen vuoden jälkeen.Työn kuva muuttuu totaalisesti,toistaiseksi en palaa tekemään samaa kuin ennen sairastuttua.Syystä että on tuo vastustuskyky heikentynyt hoitojen myötä.Nähtäväksi jää mitkä on tunnelmat loppuviikosta,naurattaako enää kuinka paljon...

sunnuntaina, lokakuuta 20

Raunioita kahden koiran voimalla.

Tulipa päivä että Tuukkakin huolittiin mukaan treeneihin taas.Sanoisinko jotta kannatti :)
Oli yksi hyvin iloinen koira ja toinen erittäin tehokas koira.
Tuukan maalimiekkoset lymyilivät bunkkerin päällisessä puulaatikossa,loota auki.Teki ja työsti hyvin hajua omalla haukkuvalla tyylillään.Vähän otti häiriötä ruuasta ja Heikin sadehousuista.Lopulta tarkensi ja haukku maalin.
Toinen miekkonen oli keski-ja yläkasan välisessä,tulenpitopaikan vieressä pystytötsässä.Sama kuvio kuin ekassa.Teki ja työsti,kiersi,tsekkasi ruuat ja vaatteet.Lopulta tarkensi siihen pystytötsään ja meinasi ettei sen tykö pääsisi olleskaan,lopulta sinne sitten päästiin ihan viereen.Heikki palkkas ja kehui,voi sitä riemua.
Kolmas nostettiin läheltä alakasaa taas siellä pystytötterökeskittymässä.Hienosti jaksoi senkin työstää ja tarkentaa.Voi sitä vauhdin ja riemun määrää kun pääsi pitkästä aikaa töihin.Nyt on väsynyt korvaeläin eteisessä uinumassa.

Rieke pääsi vasta Tuukan jälkeen töihin,näiden välissä oli vielä muutama muu koira tekemässä oman suoritteen eli Riekeä koeteltiin todella autossa.Lopulta tuli Pikkaraisen vuoro.Otettiin paikallaan olo ja kävin kättelemässä Heikin,vähän huiskin ja haiskin,tein etsintäsuunnilteman joka toki oli jo päivän selvä tätä ennen.
Oltiin kovalla vauhdilla menossa jo lähekkäin piiloille mutta palautin koiran alkuun,eipä hötkyillä.Eka maalimies oli siinä bunkkerin päällä olevassa FIN-lava laidoista kyhätyssä elementissä missä Tuukallekin.Ensin katottiin ruokahäiriöitä,sitten käytiin keskitaloa vähän nuuhkimassa.Tarkistettiin heikin sadehousut törppö.Sitten lopulta haju rupesi tarkentumaan lootaan.Kierrettiin ja tarkistettiin,lopulta hyvä haukkusarja häntä heiluen.Maalimies ylös ja palkkaus.
Toisen maalimiehen Rieke bongasi alakasan ja keskikasan välisestä roskiksesta sieltä pystytörppökeskittymän kupeesta.Loistavasti työsti ja tarkensi eka taas Minkelin huppari ja ruokahäröt tarkasti,sitten sinne roskikseen,haukkusarja hyvä.Avasin roskiksen kannen ja Tiina pääsi palkkaamaan,teki hemmetin hienosti.Kolmas maalimies oli sen törppökeskittymän toisella puolen matalassa törpössä.Haku vei alakasan päälle,nuuhkutteli siellä,kutsuin koiraa tykö toiselta puolen törppökeskittymään ja kesken matkan miulle bongasi hajun,pysähtyi tarkensi törppöön ja haukku,aika mainio Pikkarainen.Ei voi olla kuin tyytyväinen Riekeen.Tuukan matkaan ottaminen teki hyvää kummallekin toverille näemmä tänään.

Kotiin tuleessa jätin suosiolla töissä olleet kotia,tarjosin Tonille ja Raakelille laatuaikaa lenkkeilyulkoilun muodossa.Kierrettiin tuolta mätäjoen alun kautta uudelle koirapuistolle eikä pidetty kummemmin kiirettä,saatiin varmaan tunti kulutettua aikaa sujuvasti.Mikäpäs siinä kun aurinko paistaa...



Vain me kolme ulkoilemassa...
Eilisestä toki sen verran jotta kutsu kävi Katrilta katsomaan tatuointisuunnitelmia Sacred tattooseen,Leppävaaraan.Eipä sitten muuta kuin matkaan ihmettelemään kuvaehdotelmaa ja hienoahan sieltä on tyrkyllä.Toki kun aiheena on kettuset.Samalla tuli heitettyä pohdintaa mitä tehtäisi solisluulla olevalle liskolle saatasko siihen selkäprokkikseen jotenkin liitettyä vaikka senkin peittokuvia,lehteä tms. aiheeseen sopivaa.Samalla näytin keittokirjasta tuota hahmoa joka ryystää teekupposesta huikkaa.Se on niin hieno että johonkin sen voisi ikuistaa kun on samanoloinen kuin mie <3

keskiviikkona, lokakuuta 16

Kuulumisia...

Mitäs tässä onkaan tapahtunut,hmm...
No joo,viime sunnuntaina oltiin raunioilla ja pidettiin tehokkaat treenit kun nuo rauniotalkoot paino päälle klo 12.Otettiin teemaksi häiriöt maalimiehen lähellä.Jokaiselle 2 ukkoa samoissa piiloissa jotta oltiin nopeita.Häiriönä läheisissä piiloissa vaatteita ja kissanruokaa tms. herkkujen kuoria.
Ekalla piilolla yläkasalla pystyssä olevassa isossa betonirenkaassa oli Marjo piilossa.Rieke haistoi vaatteet ja oli hämillään niistä.Pohti ja pähkäili selkeästi kuin tää nyt näin.Lopulta poimi maalimiehen hajun,tarkensi ja nousi viereisen betonirenkaan päällä olevan puulavan päälle tillistelemään maalimiestä ylhäältä päin ja lopulta ilmaisi.Palkkana oli kissanruokaa purkista.
Siellä se on,maalimies.

Aika hidas palvelu,pitäskö kilauttaa ammattiliittoon?!
Toisella maalimiehellä käärmekasalla sitten oli samanmoinen kompa tarjolla.Viereisissä piiloissa oli vaatteita ja ruokahäiriöitä.Tiina oli ihmise mielestä helpossa kyljellään olevassa betonirenkaassa piilossa.Tuulet toi hajua rengaskasan yläpuolelle hajua.Toki niitä vaatteita käytiin ihmettelemässä taas niiden piilossa sujuvasti.Lopulta bongasi mm hajun ja reitti maalimiehelle näytti vähän kinkkiseltä tosin :)

Hajulla käärmekasalla.

Hieman hankala reitti maalimiehelle.

Palkka syöty.
Toisella maalimiehellä käärmekasalla sitten oli samanmoinen kompa tarjolla.Viereisissä piiloissa oli vaatteita ja ruokahäiriöitä.Tiina oli ihmise mielestä helpossa kyljellään olevassa betonirenkaassa piilossa.Tuulet toi hajua rengaskasan yläpuolelle hajua.Toki niitä vaatteita käytiin ihmettelemässä taas niiden piilossa sujuvasti.Lopulta bongasi mm hajun ja reitti maalimiehelle näytti vähän kinkkiseltä tosin :)
Lopulta löytyi se reittikin sinne ja palkka saatiin työn tehneelle.Loppupalkkana oli sitten berran fleecekarvalelu,jotkut yhdistyksessä kutsuu sitä "tuheroksi" :D




 Lopuksi Marjo toi radalle tutustumaan pienen pienen dalmatialaisen alun Uunon josta kehkeytyy isona aika pro rauniokoira :)
On se aika söpö...

Treenien jälkeen oli sitten vuorossa ne rauniotalkoot.Allekirjoittaneen työksi oli tullut tehdä niitä hakukoemerkkejä eli "leikkaa,liimaa,yhdistä" heijastin narulla pyykkipoikkaan.Askartelua paskartelua aurinkoisessa säässä.Sinisen kopin eteen tekasivat katoksen,muutama uusi piilokin saatiin ja sorakasa katosi raunioille pelastustien edestä sujuvasti.Niin joo ja tulihan sitä käytyä Bembölen Shellillä yhden kottikärryn rengaskin täyttämässä.Luonnollisesti tilaisuutta piti käyttää hyväksi samalla hoitaa omia asioita ja ostaa jäde itelle.Kun kerta sinne asti tuli lähdettyä.


Treenitoverit muisti muuten allekirjoittanutta Mary Jane Mucklestonen kokoamalla kirjalla Fair Islen neulemalleista.Iso kiitos heille kyseisestä kirjasta.Hieno on ja jahka taas kutominen ei tunnu niin tuskaiselta ehkä tästä jotain kehitellään vaikkapa sukan varteen tai jotain.

Ensin jos ottaisi projektiksi tuon saumurin jonka hain Hulluilta Päiviltä Stockalta.Muutamat trikookankaat kettuset ois pipoksi luotava ensi alkuun.Mistä päästäänkin aasinsiltaa pitkin miun mustetta ihon alle prokkikseen.Kävin nimittäin säätämässä luomisen tuska aikoja.Nythän sitä ei ois voitu aloittaa 4.11. kun on tuo remicade-hoito kesken.Niinpä sitten eka tekovaihe siirtyi sinne tammikuun alkuun 2014.Suunnitelmat näyttää hyvältä kettuja on tulossa enempi kuin yksi kuvaan ja oli löytynyt hienoja aihioitakin tuolta netin syövereistä.Siitä tulee ehken hieno ja sellainenhan sen pitääkin olla kun lopun iän sitä tulee kantamaan mukanaan.
Niin ja eilen alkoi metsästäjänkurssi,torstaina opiskellaan lisää ja maanantaina on sitten viimenen kerta ja tutkinto,saas nähdä kuin akan käy...
Tällasta täältä,kuis teillä?

tiistaina, lokakuuta 8

Rauniokoe..

Viime sunnuntaina oli meidän ryhmän vuoro järjestää rauniokoe omalla vuorollamme.Lisävahvistuksia pyydettiin luonnollisesti torstain hakuryhmästä.Näinpä ei tarvinnut huudella yhdistyksen sivuilla maalimiehiäkään.Itse hoidin pyroteknisiä osioita kun ei vielä viittiny riekkasta niin kovin.Tean tornin pressut laiteltiin kunnolla että olisi mahdollisimman paljon piiloja siinä.
Saa suosi ei edes vettä sadellut,tuuli monipuolisesti niin että savut levisi hyvin pitkin rataa.Saatiin vanhempi konstaapelikin koirapuolelta seuraamaan koetta.Hyväksyttyjä suorituksia tuli ja niin sitten tietty niitä hylsyjäkin valitettavasti.10 koirakkoa ilmottautui ja niistä yksi ei tullu radalle asti kun sekä ohjaaja että koira taisi vähän paineistua.Heillä olisi ollut soveltuvuus osio.

Muuta mitä on tapahtunut niin Luhka tuli postissa,hain lauantaina.Hieno on,ruskea punaisilla tehostenauhoilla.Kyllä nyt kelpaa talvella pönötellä siellä sun täällä kun muistaa matkaan ottaa.Eilen posti toi sitten nouo Ebba & Albus kakkapussijemmatkin,2 heijastin ja yksi mäyräkoirajemma.Saa lisää heijastimia varusteisiin kun on niillä varusteltu.
Omasta tilasta vielä sen verran että keskiviikkona on remicade hoito toisen kerran.Sen jälkeen jos vielä jaksaisi käydä illemmalla Rieken kanssa tottistelemassa.Viime viikolla se jäi väliin kun luulin olevan tiistaina.Meillä vähän elää nuo tottistelukerrat kouluttajan liikkuvaisen kalenterin vuoksi,ei ole vakiopäivää mikä toisaalta on ihan kiva vielä kun itse oppis siihen ettei niin ole.No tekevälle sattuu näemmä...

Perjantaina pyörähdin Tyky:n jälkeen vielä isolla kirkolla kun Elvarilla oli viime viikolla Pop Up-kauppa lasipalatsissa.Sieltähän löytyi kaikenlaista muuta ostettava esim. 2 kahvikuppikorvikset mutta se pitkä avainkaulanauha jäi vielä saamatta eli pitänee tilata verkkokaupasta.
Niin olihan lauantaina Vermossa FHRA:n swap,käytiin siellä.Matkaan lähti muutama maskottikoru,magneetti ja vyönsolki.Eikä tarvinnu itteesä kipeksi maksaa etenkään siitä vyönsoljesta jota ei ole aikasemmin raskinut hinnan vuoksi ostaa,tällä kertaa se oli 5 €.Kiitos myyjälle siitä mutta kauppahan se on joka kannattaa tällä kertaa ostajalle :)
Samalla reissulla tuli noudettua Mellulta meidän BOT-tilaus.Nyt on 2 loimea koiralle,paitaa,kalsaria,nilkkasuojaa ja kauluria.Samalla otettiin Sofian koirien makuualusta ja vietiin heille se kotia palatessa.Kyll nyt kelpaa Kielon ja Justuksen kölliä sillä.

perjantaina, syyskuuta 27

Hakuilua

Eilen palattiin myös metsän tarjoamiin nautintoihin.Oltiin tuolla Veikkolan kupeessa Lapinkylässä uusissa maastoissa.Ei voi todeta muuta kuin Riekelle on tauko tehnyt hyvää vaikka se nyt väkisinkin tuli ohjaajan sairastuessa.
Ekalla kierroksella oli 2 maalimiestä.Ensimmäinen löytyi kallion päältä kivien välistä oikean rajan tuntumasta,hajun koira sai heti alussa.Ilmaisu oli loistava.Toinen maalimies löytyi sitten sieltä kauempaa takakulmasta rinteestä sammalmättäältä.Mukavasti tuli tyhjää siihen väliin eikä Rieke ollut siitä moksiskaan.
illan hämärtyessä otettiin sitten toisen kerran vielä 2 maalimiestä.Heikki ja Stefan eli kirjaimellisesti miehiä,onhan niitä käyttettävä kun tällainen mahdollisuus suodaan niin harvassa kumminkin miehet on lajin parissa.Heikki löytyi kaatuneen puunrungon takaa kallion päältä puun juurlta kyyhöttämästä.Hienosti ilmaisi maalimiehen tälläkin kertaa.Jatkettiin matkaa,tehtiin tyhjää,koluttiin takanurkka.Sattumalta otsavalon valokeilaan sattui maalimiehen heijastimet.Oltiin siis peesarin kanssa just koiran ja maalimehen välissä.Selvästi näki että Rieke työsti nousi kalliota ylöspäin,työsti ja työsti.Mitään ajattelematta lähdin kävelemään takaisin päin takarajaa jolloin peesari sanoi että oikia ratkaisu.Sijoitit maalimiehen itsesi ja koiran väliin.Hienosti näki kuinka Rieke työsti pimeässä kallion päällä hajua risteilemällä tehokkaasti,tuli kalliota alas ja työsti.Lopulta löysi maalimiehen ja ilmaisi.Toimi kuin yhtä varmasti kuin junan vessa!
Nää meni siis ihan nappiin,tästä on hyvä jatkaa.Treeneistä jäi hyvä mieli,suppilovahveroitakin löyty jopa niin paljon että oli kotimatkalla niitä jättää T:n äidillekin muhennoksen verran.

Tästä on hyvä tätä syksyä treenien merkeissä.Nyt me lähdetään katselemaan josko sitä kapuaisi tuonne jätemäelle kunnon kohotuksen merkeissä kun uintikin jää tältä viikolta väliin poikkeuksellisesti.Huomenna kun on joka vuotinen rauhanturvaajaristeily eikä sieltä voi jäädä pois.Sen verran hyvää seuraa on tarjolla kumminkin.Siispä kohti ulkoilmaa ja mäkeä.